Vihreämmille nurmille

Niksun blogissa on ollut hiljaista viime aikoina. Hänen haamukirjoittajansa eli mamma on ollut muka liian kiireinen. Nyt Niksun haukahdukset vaikenevat lopullisesti, sillä Niksu pääsi tänä aamuna vihreämmille niityille kirmaamaan.

Asiaa Niksulla kyllä olisi ollut blogiinsa, vaikka joka päivä. Niksu oli hieno koira ja suuri persoona. Niin suuri, että sen ego ei meinannut välillä mahtua kääpiömäyräkoiran vartaloon. Se eli lyhyen, 2,5 vuotta kestäneen elämänsä täysillä. Rakasti täysillä. Ja myös vihasi täysillä.

Niksu rakasti meitä omia ihmisiään koko pienen koiran suurella sydämellään. Meni ilosta sekaisin joka kerran, kun joku tuli kotiin. Tökkäsi kuonollaan kun halusi huomiota. Kömpi syliin nukkumaan heti kun näki tilaisuuden koittaneen.  Se rakasti täysillä myös grillattua broileria, pallon hakemista, sohvalla nukkumista ja kävelylenkkejä. Tässä järjestyksessä.

Niksu myös vihasi kaikella tarmolla sitä, mitä vihata piti. Kuten pölynimuria, katuharjaa tai kottikärryjä. Tai satunnaisesti pihalle erehtynyttä kissaa. Tai viimeaikaista erikoisruokavaliotaan.

Viimeiset viikot Niksun elämä oli ylä- ja alamäkeä. Keväällä alkaneet virtsaamisongelmat tarkentuivat kesäkuussa virtsakiviksi. Ne leikattiin, ja leikkauksesta toipumisen jälkeen kaikki näytti olevan hyvin. Kunnes jo muutaman viikon päästä ongelmat alkoivat taas. Menivät ja tulivat, mutta palasivat aina voimakkaampina. Muutamat viimeiset päivät olivat jo selvästi vaikeita. Pissaaminen ei onnistunut enää ollenkaan, vaikka Niksu yritti ja yritti. Pyrki ulos ja yritti taas. Lopulta ei tullut enää tippaakaan.

Toissaöinen reissu Viikin eläinsairaalan päivystykseen toi katetroinnin jälkeen helpotuksen vuorokaudeksi. Kotiin palattua ruoka ja juoma eivät kuitenkaan maistuneet, eikä pissaaminenkaan onnistunut. Silti nuoren pojan leikkimieli voitti vielä eilen illallakin.

Se palloleikki jäi Niksun viimeiseksi. Yöllä olo oli niin vaikea, että piti palata eläinklinikalle. Lääkärin arvio oli, että uusineet ja nyt myös virtsaputken tukkineet kivet voitaisiin yrittää vielä leikata, mutta lopputulosta ei voida taata. Mahdollisesti olisi jouduttu tekemään avanne. Parissa kuukaudessa, erikoisruokavaliosta huolimatta, uusiutuneet kivet eivät antaneet lohdullista ennustetta tulevaisuudelle.

Niksu toi ympärilleen suunnattoman paljon iloa, kohtuullisen määrän riesaa ja opetti parhaansa mukaan meitä ihmisiä koirien tavoille.

Nuku hyvin Niksu.

 

Täällä ollaan taas

Hei vaan, pitkästä aikaa. En ole kirjoittanut tänne puoleen vuoteen, kun mamma on muka ollut niin kiireinen, ettei se ole ehtinyt auttaa minua kirjoittamaan. Pöh.

Mutta sitten minä pyysin sitä nätisti:

Ja se lupasi taas auttaa minua kirjoittamaan vähän useammin.

Ei minulle mitään ihmeellistä ole tällä välin tapahtunut. Kesällä oli kivaa, kun sai olla ulkona ja maalla. Siellä minä kävin myös onkimassa ja veneilemässä. Mulle ostettiin omat pelastusliivitkin.

Ja tässä minä katselen maalla, kun muut pääsivät jokivarteen ongelle ja minä en. Epistä.

Kesällä kyllä sattui sellainen tylsä juttu, että minä olin tosi sairas. Minähän olin ollut mamman mielestä jo pitkään nirso ja huono syömään. Ja alkukesästä oksentelinkin aika usein. Sitten kun kesällä mamma ja minun muut omat ihmiset oli monta viikkoa Amerikassa ja minä olin hoidossa isomamman ja -papan luona, minä tulin ihan kamalan kipeäksi. Oksensin ja ripuloin koko ajan, enkä pystynyt enää syömään mitään. Edes naapurin ihana koiratyttö Nessi ei saanut minua innostumaan leikkimään.

Isomamma ja pappa oli minusta hirveän huolissaan ja luulivat ensin että minulla on vaan ikävä omia ihmisiäni (niin mulla kyllä vähän olikin :). Sitten ne vei minut lääkäriin. Minusta otettiin röntgenkuvat ja verikokeet (jak!), ja huonon oloni syyksi selvisi joku gastriitti. Kuulemma koko vatsalaukku (siis mikä laukku, mulla mitään laukkuja ole??) ja suolisto olivat tosi ärtyneet. Sain monta eri lääkettä ja sellaista lääkeruokaa, ja aloin heti parantua. Kun minun ihmiset tuli kotiin Amerikasta, olin jo ihan terve. Ja ne hyväkkäät ei muuten tuoneet sieltä minulle mitään tuliaisia!

Nyt sitten on taas syksy ja tylsät säät. Vesisade ja märkä maa ei kertakaikkiaan sovi minun hipiälleni. Senpä takia meikäpoika keskittyy nyt lähinnä autoista haaveiluun ja nukkumiseen.

Lenkkievästä

Minä hotkaisin tässä lenkillä yhden pökäleen. Mamma ei ehtinyt huomata yhtään, kun hiivin varvikkoon ja napsin sen parempiin suihin. Sitten kun mamma tajusi mitä söin, sitä alkoi oksettaa...??! Se yökkäili vielä kotonakin.

Mamma sanoi että voisin mieluummin syödä vaikka niitä etanoita, joita polulla köllötteli kymmenittäin. Se kuulemma voisi vaikka maustaa ne minulle valkosipulilla ja pippurilla, jos söisin niitä mieluummin kuin kakkaa. Kyllä minä yhtä etanaa vähän maistoinkin, mutta ei se maistunut YHTÄÄn niin hyvälle :D

Rantakuntoon kertatrimmauksella

Eilen minä kävin trimmaajalla. Oli jo aikakin, sillä mamma sanoi minua koko ajan Pörri Oravaksi ja jounihynyseksi. Kyllä se turkki olikin jo tosi pörheä ja kutittava, kuten alla näkyy. Vaikka minua vähän taas jännitti ja tärisytti trimmaajan pöydälle mennessä, se oli oikeastaan ihan mukavaa. Kerrankin jonkun jakamaton huomio oli minussa 1,5 tuntia ja pääsin eroon kutittavista villoista.

Sitä paitsi sen pörheän karvan alta paljastui taas atleettinen vartaloni! Mamma on sanonut, että minusta on tullut pulska. Mutta sepä ei meinannut tuntea minua, kun tuli hakemaan trimmaajalta - itsehän olen kyllä kaiken aikaa tiennyt että olen huippukondiksessa. Olen kuulemma nyt melkein liiankin hoikka poika, joten nyt niillä ei ole mitään syytä kieltäytyä antamasta paria nakinpalaa kun tapitan oikein nätisti silmiin.

Tässä kuvia ennen ja jälkeen trimmauksen. Huomatkaa myös muuttunut karvan väri - olen taas hetken aikaa ruskea, ennen kuin riistanvärinen karkea karva alkaa kasvaa.

En suostunut poseeraamaan muualla kuin lempparimatollani...

 

Olihan sitä karvaa tuossa naamassa ja kaulassa...

 

...samoin selässä.

Mutta eipä pörrötä enää!

Ja partakin on taas siisti.

 

Kesäturkissa kelpasi viettää vappupäivää.

Härskiä käytöstä oravalta

Kuulkaa, täällä alkaa eläimet hyppiä silmille. Olin tänään kaikessa rauhassa takapihan terassilla köllöttelemässä ja ottamassa aurinkoa, kun orava kipitti metrin päästä ohi ja terassin poikki. Siis voitteko kuvitella?? Kyllä minä sitten annoin sen kuulla kunniansa, kun tokenin siitä järkytyksestä. Mutta siinä vaiheessa se rääpäle oli päässyt naapurin puolelle karkuun.

Tämä oravajuttu on vähän nolo senkin takia, että mamma on jo monta viikkoa sanonut minun näyttävän Pörri Oravalta. Minulla on nimittäin nyt tosi pörheä karva talven jäljiltä, ja trimmaajalle pääsen vasta viikon päästä.

Ihmiset sanoo myös, että näytän tässä karvassa Jouni Hynyseltä...no ehkä sekin on parempi kuin Pörri Orava, olenhan aika hevi jätkä minäkin...? Ehkä se on myös kohteliaisuus, ihmisteni musiikkimaun tuntien.

Monenlaista pääsiäiskeliä

Terve, täällä ollaan, pääsiäislomalla!

Perjantaina, ennen kuin lähdettiin kotoa maalle, oli ihan hirveä sää. Satoi vettä ja tassut kastui aamulenkillä ihan heti. Minua ei oikein huvittanut silloin mikään.

Testasin perjantain aamulenkillä uutta sadetakkiani.

Takki oli ihan kiva, mutta naamaan satoi vettä...

Sitten me lähdettiin ajamaan maalle. Että se matka taas kesti.

Ehdin ottaa matkan aikana monet päiväunet.

Mutta maalla olikin sitten upea sää!

Minä sain juosta jäällä niin paljon kuin jaksoin.



Hei, tuonne saareen on mennyt joku eläin! Mää löydän sen!!



Välillä kyllä piti levähtääkin.

Ja sitten paistettiin makkaraa :)

Sitten käytiin myös pilkillä. En kyllä ymmärrä, miksi ihmiset onkii

kaloja noista avannoista, kun niitähän löytää ihan tuosta jään päältä??

Minä ainakin löysin ihan heti nuo kaksi ahventa.





Hermojaraastava Palmusunnuntai

Ai miksikö tämä päivä on käynyt hermoille? No niiden virpojien takia!

Vähän väliä on ovikello soinut ja siellä on seissyt ties minkä näköistä kävijää mustissa tötteröhatuissaan, huiveissaan ja niiden ihme oksien kanssa. Vähemmästäkin sitä vahtikoira sekoaa, kun koko ajan pitää olla ovea vahtimassa ja pitämässä jöötä. Enkä MINÄ edes saanut niiltä mitään, kun vitsojakaan en saanut pureskella ja suklaata mulle ei anneta.

Lopulta sitten otin sen taktiikan, että tuijotin ovelle koko ajan ja haukuin varmuuden vuoksi jo ennen kuin kukaan edes ehti soittaa ovikelloa. Sen jälkeen kyllä meni sitten ihmisiltä hermot :D