Lääkärissä käynti, ilman paistia

Eilen kävin lääkärissä Eläinsairaala Aistissa. En olisi oikein välittänyt koko reissusta, mutta kuulin mamman sanovan ”Erittäin maittava Paisti”, joten päätin sitten lähteä mukaan. Ei siellä kyllä mitään paistia näkynyt.

Se lääkäri oli kuulemma oikein neurologi. Minun piti mennä katsomaan häntä, kun ihmiseni ovat olleet pari viikkoa huolissaan minun selästäni. Sain pari viikkoa sitten outoja oireita, joiden takia kävin silloin pikalääkärissä päivystyksessä. Oireet kuulemma olisivat voineet viitata alkavaan mäyräkoirahalvaukseen. Minä en siihen kyllä uskonut - hei haloo, nuori poika parhaassa iässä?! Enkä muuten sitten oikein perustanut siitäkään määrätystä levosta.

No, se eilinen lääkäri käänteli, väänteli ja koputteli minua ja teki kaikenlaisia testejä. Vertakin se minusta otti piikillä putkeen. Ei se minusta mitään vikaa löytänyt. Minua ei kuulemma edes kannattanut kuvata, mitä kyllä ihmettelen. Olenhan aika kuvauksellinen? Mammaa se tuntui kyllä jostain syystä kovasti ilahduttavan.

Minusta mamma vois kyllä mennä ihan itse neurologille, varsinkin kun se aina hokee saavansa halvauksen kun minä vähän riehun.

Aah, villasukkakausi!

Sitä minun piti vielä sanoa, että tämä talventulo vaikuttaa lupaavalta. Ei sillä, että tykkäisin siitä jäisestä maasta tassujen alla, mutta kun ihmiset alkaa käyttää villasukkia!

Mikään ei ole nimittäin niin mukavaa purtavaa kuin kunnon villasukka. Ei myöskään yhtään haittaa, jos siinä on jalka sisällä. Saapahan paremman otteen.

Kerran minä kyllä säikäytin mamman, kun oksensin ison möykyn sinistä villalankaa. Mitäs oli jättänyt sukkansa lattialle :)

Terve kaverit!

Ja tervetuloa lukemaan blogiani. Minulla onkin kuulemma aina välillä aika paljon asiaa.

Näin alkuun pitänee kertoa muutama asia itsestäni. Olen reilut 8 kk vanha mäyräkoirapoika ja asun ihmisteni kanssa Helsingissä. Synnyin Tampereen lähellä Suodenniemellä, mutta siitä en kyllä muista paljon mitään.

Koirakavereitani ovat naapureina asuvat Rontti, Jesse ja Onni. Tyttökavereita minulla ei sitten olekaan. Mamma kyllä sanookin, että minä en tytöistä vielä mitään ymmärrä, ja tässä asiassa minä luotan mammaan.

Tässä kohtaa pitää myös korjata yksi mäyräkoiriin liittyvä väärinkäsitys. Me kaikki emme siis todellakaan ole ahneita syömäreitä. Minä poika pidän huolta linjoistani ja syön vain jos mamma tarjoaa minulle jotain hyvää. Ja koirannappulat on siis NIIN boring.

Lemppariruokaani olisivat nakit, mutta niitä ihmiset antaa minulle vain pikkupaloina jos teen jotain tehtäviä. En kyllä oikeastaan ymmärrä, että mikä siinä luokse tulossa, istumisessa ja maahan menossa on niin hienoa. Käytin minä noita ihmisiä pentukurssillakin, opettelemassa koirien tavoille. Kyllä ne siellä jotain oppivatkin.

Reviirilleni tulijat saavat minulta ärhäkkäät haukut, mutta muuten minä olen kyllä ihan leppoisa ja mukava kaveri. Tässä kuvassa olenkin lempipaikassani: