Pyöräilykypärän pehmuste ja miten se syödään

Minä söin tässä yhtenä päivänä pyöräilykypärän pehmusteen. Sellasen pitkulaisen kankaanpalan, joka laitetaan tarranauhalla kiinni kypärän sisälle. En minä sitä oikeastaan ollut ajattelut kokonaan syödä, mutta kun mamma rupesi ottamaan sitä multa pois niin nielaisin sen ihan kiusallani. Ei se meinannut mennä kurkusta alas, mutta kun pari kertaa kunnolla nielaisin niin menihän se. Mamma myöhästyi pari sekuntia :)

Siitä alkoi sitten kauhea älämölö ja hössötys. Mamma syötti mulle suolapallon jotta oksentaisin, mutta en kai minä nyt sitä karheaa oman häntäni pituista kankaanpalaa saanut oksennettua. Varsinkin kun juuri olin suurella vaivalla nielaissut sen.

Seuraavana päivänä mamma soitti eläinlääkärille (siis NIIN tyypillistä, heti ollaan soittamassa lääkäriin kun jotain pientä sattuu), joka käski tarkkailla minua. Hah hah, eiköhän se ole MINUN tehtävä tarkkailla tässä huushollissa kaikkea. Mamma hössötti kaikkea suolitukoksista sun muista, mutta mullahan oli mitä parhain olo ja ruokahalu koko ajan. Ehkä nolointa oli se, kun ne tarkkaili aina mun jätöksetkin, että löytyykö sitä pehmustetta sieltä. Hei haloo??! Aina noita ihmisiä saa hävetä.

No, kolmen päivän päästä minä sitten oksensin sen pehmusteen pois. On se kyllä jännä, että jos normaalisti oksennan matolle, ihmiset ei tykkää, mutta nyt ne oli hirveän iloisia. Ja se oli vielä olohuoneen valkoinen matto :D Siis ihan epäloogista porukkaa, sanon minä.

Talvi tuli..ja meni...ja tuli

Olen luullut (siis kuullut) että talvi on piiitkä vuodenaika. Höpöhöpö sanon minä.

Viikko sitten tuli paljon lunta. Juuri kun olin saanut tallattua kotipihalle oman polun, tuli kamala vesisade ja lumi lähti melkein kokonaan pois. Ja voi pojat, että niinä vesisadepäivinä oli lenkillä ihan törkeen kamalaa. Jääkylmää vettä ja hyyhmää tassuissa, ja joissakin kohdissa piti melkein uida että pääsi eteenpäin.

Mutta eilen sitten tulikin talvi takaisin! Lunta ja pakkasta, jipii. Nyt taas ulkoilu maistuu. Ainoa hankala puoli oli aamulenkillä se, että mun suosikkimerkkauspuun juurelle oli jäätynyt niin paljon vettä, että kun yritin päästä suhauttamaan puuhun merkkini, lipesinkin melkein kyljelleni. Se hyvin tähdätty merkkauspissa lensi sitten..hmm...ties minne.

Lumi tarttuu kyllä ärsyttävästi partaan ja tassuihin, mutta ei se mitään. Toivottavasti tämä talvi kestää nyt pidempään kuin kaksi päivää.