Mutta sitten minä pyysin sitä nätisti:
Ja se lupasi taas auttaa minua kirjoittamaan vähän useammin.
Ei minulle mitään ihmeellistä ole tällä välin tapahtunut. Kesällä oli kivaa, kun sai olla ulkona ja maalla. Siellä minä kävin myös onkimassa ja veneilemässä. Mulle ostettiin omat pelastusliivitkin.
Ja tässä minä katselen maalla, kun muut pääsivät jokivarteen ongelle ja minä en. Epistä.
Kesällä kyllä sattui sellainen tylsä juttu, että minä olin tosi sairas. Minähän olin ollut mamman mielestä jo pitkään nirso ja huono syömään. Ja alkukesästä oksentelinkin aika usein. Sitten kun kesällä mamma ja minun muut omat ihmiset oli monta viikkoa Amerikassa ja minä olin hoidossa isomamman ja -papan luona, minä tulin ihan kamalan kipeäksi. Oksensin ja ripuloin koko ajan, enkä pystynyt enää syömään mitään. Edes naapurin ihana koiratyttö Nessi ei saanut minua innostumaan leikkimään.
Isomamma ja pappa oli minusta hirveän huolissaan ja luulivat ensin että minulla on vaan ikävä omia ihmisiäni (niin mulla kyllä vähän olikin :). Sitten ne vei minut lääkäriin. Minusta otettiin röntgenkuvat ja verikokeet (jak!), ja huonon oloni syyksi selvisi joku gastriitti. Kuulemma koko vatsalaukku (siis mikä laukku, mulla mitään laukkuja ole??) ja suolisto olivat tosi ärtyneet. Sain monta eri lääkettä ja sellaista lääkeruokaa, ja aloin heti parantua. Kun minun ihmiset tuli kotiin Amerikasta, olin jo ihan terve. Ja ne hyväkkäät ei muuten tuoneet sieltä minulle mitään tuliaisia!
Nyt sitten on taas syksy ja tylsät säät. Vesisade ja märkä maa ei kertakaikkiaan sovi minun hipiälleni. Senpä takia meikäpoika keskittyy nyt lähinnä autoista haaveiluun ja nukkumiseen.
